 Peräkontti
tuli melko täyteen.
|
 Ja jotain jäi
vielä sisällekkin.
|
|
Suuntasimme Iisalmesta Oulun kautta
Tornioon, jossa pysähdyimme tankkaamaan auton sekä
itsemme. Torniosta siirryimme rajan yli Haaparantaan
Ruotsin puolelle ja jatkoimme E4:sta pitkin Töreen
asti josta käännyimme E10:lle ja suuntasimme
kulkumme kohti Jällivaaraa. Siitä edelleen
kohti Kiirunaa, etsien samalla yö paikkaa, Noin
15km ennen Kiirunaa näimme kyltin mökeistä
ja kun kellokin oli jo yksitoista, päätimme
käydä kysymässä olisiko sielää
vapaata, mökki löytyi ja hintakin oli sopiva
(30€) joten jäimme yöksi.
|
 Kivisilta
Jällivaaran lähellä.
|
 Mökki
Altajärvi Campingillä.
|
 Mökki
oli sisältä ihan siisti.
|
21.6.2002 Jatkoimme matkaa aamulla
yhdeksän aikoihin ja suuntasimme kohti Kiirunaan.
Kävimme Luossavaaran päällä katselemassa
maisemia, tankkaamassa auton ja varasimme liput kaivoskierrokselle.
Kaivokseen mentiin linja-autolla, joka laskeutui 540
metrin syvyyteen spiraali tietä pitkin. Kierros
kesti n. 2,5 tuntia ja oli todella käymisen arvoinen.
Muistoksi saimme ison pussin malmipellettejä. Seuraavaksi
matka jatkui Abiskon kautta kohti Narvikkia. Välillä
tihutti vähän vettä, mutta muuten ilma
oli hyvä. Tunturin rinteillä oli vähän
väliä kauniita mökkejä Abiskon ja
Narvikin välillä.
|
 Pieniä
parvekkeita Kiirunassa.
|
 Taloja Kiirunan
Keskustassa.
|
 Kiirunavaara
kaivoksineen.
|
 Nina kaivoksessa
540:n metrin syvyydessä.
|
 Mökki
Abiskon ja Narvikin välillä.
|
|
Saavuimme Narvikkiin viiden maissa.
Meinasimme käydä siellä pizzalla, mutta
hintataso osoittautui liian kalliiksi ( pizzat 19-24
€ kpl), joten päätimme tyytyä omiin eväisiin.
Katselimme jonkin aikaa kaupunkia ja sitten lähdimme
kohti pohjoista. Ajoimme Bjervikiin, josta suuntasimme
E10 pitkin Lofooteille.
|
 Rombaksbuan silta E6 tiellä Narvikin
lähellä.
|
 Rombaksbuan
silta.
|
 Rombaksbuan
silta.
|
Jatkoimme matkaa kohti Harstadia,
josta oli tarkoitus löytää yöpaikka,
mutta leirintäalueilta oli jo kaikki mökit
varattu. Saimme sieltä kuitenkin tiedon majatalosta
jossa voisi olla vapaata, niinpä lähdimme
sitä etsimään. Vähän aikaa
etsittyämme löysimme Centrum Gasthousin, joka
oli ulkoa päin aivan tavallisen näköinen
talo ja otimme siellä vapaana olleen huoneen (55€).
Illalla kävimme kävelemässä keskustassa
ja syömässä paikallisella grillillä.
Hintataso Suomeen verrattuna oli korkea, pienet annokset
grilliltä maksoivat jopa 16,5€.
|
 Centrum Gasthaus,
Harstadissa.
|
 Huoneet olivat
ihan viihtyisät.
|
 Taloja Harstadissa.
|
 Syömässä
Harstadissa.
|
 Harstadin
satamaa.
|
|
22.6.2002 Herättiin aamulla
kahdeksan aikaan ja lähdettin Lofootteja kohti.
Menimme ensin Lodigeniin, jossa katsoimme lautta-aikatauluja.
Koska suunnitelmissa oli käydä Lofooteilla
ja palata lautalla takaisin E6 tielle. Lodingenista
menimme Sortlandiin, jossa kävimme kaupassa ja
tankkaamassa auton sitten matka jatkui kohti Andenesia.
Kävimme Andenesin majakan juurella, mutta majakka
aukesi vasta muutaman päivän päästä,
joten maisemia piti tyytyä ihailemaan maasta käsin.
Ilma oli aurinkoinen, joskin hieman viileä. Päätimme
lähteä takaisin Risoyhamniin pienempää
tietä pitkin joka kulkee meren rantaa.
|
 Lodingenin
lauttasatama.
|
 Autoja jonottamassa
Lodingenissa Bognesin lauttaa.
|
 Maisemia Lodingenin
ja Sortlandin väliltä.
|
 Sigerfjord
tunneli Sortlandin lähellä.
|
 Silta Sortlandissa
E-10 tiellä.
|
 Silta Risoyhamnissa
Rv 82:lla.
|
 Kahvila Risoyhamnissa.
|
 Kirkko merenrannalla
Risoyhamnin ja Andenesin välillä.
|
 Andenesin
majakka.
|
 Maisemia Andenesin
majakalta merelle.
|
 Maisemia Andenesin
läheltä.
|
 Maisemia Andenesin
läheltä.
|
Andenesista vähän matkaa
ajettuamme tulimme Bleikiin, jossa oli pieni leirintäalue
aivan aavan meren rannalla. Kello oli vasta viisi ja
emme meinanneet vielä leiriytyä, mutta paikka
oli niin upea että päätimme jäädä
ja vuokrasimme huoneen (41€). Huoneen ikkunasta
oli suora näköala merelle. Illalla laitoimme
ruokaa ja pesimme auton. Kävimme moneen kertaan
kävelemässä merenrannalla jossa oli vaaleaa
hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Keskiyön
aurinko paistoi lähes pilvettömältä
taivaalta ja lämmintä oli vain 10 astetta.
|
 Lampaita tien
varressa.
|
 Leirintäalueen
päärakennus.
|
 Auto huoneemme
edessä.
|
 Huone sisältä.
|
 Bleikin hiekkarantoja.
|
 Aallokko oli
melko kova vaikka tuulta oli vain vähän.
|
 Vesi saa ihmeitä
aikaan...
|
 ...Ja sama
lähempää
|
 Veden tekemiä
kuvioita.
|
23.6.2002 Matkaan lähdettiin
yhdeksän aikoihin. Saavuttin Lodigenin lauttasatamaan
kymmenen jälkeen, ajoimme jonoon ja ostimme liput
Bognesin lauttaan. Lautta lähti yhdentoista aikaan
ja matka kesti noin tunnin. Joimme lautan ravintolassa
kahvit ja ihailimme kannella maisemia. Bognesista lähdimme
jatkamaan matkaa E6:sta pitkin kohti Fauskea. Pysähdyimme
iltapäivällä Sommarsetin ja Tommernesetin
välillä kallioisen vuonon rannalle syömään.
Grillasimme makkaraa ja kahlasimme vedessä keräten
simpukoita. Matala rantavesi oli ihanan lämmintä
ja pohja täynnä simpukan kuoria. Poikkesimme
matkalla tiellä 835 jossa ajoimme 8060 metriä
pitkän Steigeltunnelin läpi ja kävimme
kääntymässä levähdyspaikalla
ja palasimme takaisin tunnelia pitkin E6:lle. Saavuimme
Fauskeen puoliseitsemän aikoihin, matkalla oli
lukematon määrä eri pituisi tunneleita.
Tankkasimme auton Fauskessa ja kyselimme mökkejä,
mutta mieleistä ei löytynyt, joten jatkoimme
matkaa Bodoon.
|
 Lautalla välillä
Lodigen - Bognes.
|
 Bognesin lauttasatama.
|
 Skardbergetistä
tuleva laiva saapumassa Bognesiin.
|
 Kuva lautan
autokannelta.
|
 Syömässä
kallioisella rannalla.
|
 Maisemia rannalta
Sommarsetin ja Tommernesetin väliltä.
|
 8060 metriä
pitkä Steigen tunneli.
|
 Maisemia Kråkmon
läheltä.
|
 Vesiputous
Kråkmon lähellä.
|
 Kobbskaretin
tunneli.
|
 Kaunis maisema
Fausken lähellä.
|
 Tunneleita
on joskus melko lähekkäin.
|
Saavuimme Bodoon yhdeksän aikoihin
illalla, menimme kysymään mökkejä
Bodon Campingiltä ja siellä oli vielä
yksi vapaana (58€), joten otimme sen. Kävimme iltayöstä
ajelemassa Bodon keskustassa ja yöllä kävimme
kävelemässä leirintäalueen lähellä,
meren rannalla. Rupesimme nukkumaan 02.00.
|
 Bodon satamaa.
|
 Bodon satamaa.
|
 Mökki
Bodon leirintäalueella.
|
 Mökki
sisältä.
|
|
|
24.6.2002 Aamulla lähdimme
matkaan klo 9.45, suuntasimme kulkumme Saltstraumenille.
Kävimme kävelemässä rannalla katsomassa
maailman voimakkainta vuorovesivirtaa. Sen jälkeen
lähdimme tie 17 pitkin kohti Mo I Ranaa. Kävimme
kaupassa Ornesissä. Kuljimme Svartisenin ikuisen
jäätikön ohi, saavuimme Foroya lauttasatamaan
puolikolmelta. Matka Ågskardettiin kesti 10 minuuttia,
lautta oli pieni ja siinä oli pelkästään
autokansi. Seuraavaan lauttasatamaan, Jetvikaan oli
matkaa vain 24 km ja lautan lähtöön puoli
tuntia, ehdimme juuri seuraavaan lauttaa joka vei meidät
Kilboghamniin, matka kesti reilun tunnin. Kilboghamnista
jatkoimme matkaa puoli kuudelta, Mo I Ranassa olimme
kahdeksan jälkeen ja kävimme kaupasssa. Suuntasimme
kulkumme E6:sta pitkin kohti pohjoista, etsien yö
paikkaa. Vuokrasimme huoneiston Storforsheista Skogky
Campingiltä (48€). Kävimme vielä illalla
tankkaamassa auto.
|
 Salstraumenin
silta.
|
 Pyörteitä
Salstraumenilla.
|
 Maisemia Salstraumenin
läheltä.
|
 Kauppa Ornesissä.
|
 Fykan tunneli.
|
 Svarttis tunneli.
|
 Svarttisenin
ikijäätikkö.
|
 Svarttisenin
ikijäätikkö.
|
 Foroyan lauutasatama.
|
 Autoja jonottamassa
Lauttaa Foroyanissa.
|
 Jetvikan lauttasatama.
|
 Kilbothamnin
lauttasatama.
|
 Ferist, eli
lammasaidan jatke tiessä.
|
 Maisemia väliltä
Kilboghamn - Mo I Rana.
|
 Maisemia väliltä
Kilboghamn - Mo I Rana.
|
 Huoneisto
Storforseinissä.
|
 Huoneisto
sisältä.
|
|
25.6.2002 Herättiin jo kuudelta
ja lähdimme kotimatkalle, aurinko paistoi pilvien
välistä ja lämmintä oli 8 astetta.
Ajoimme halki Saltfjelletin tunturiylängön
ja suunnistimme E6:sta pohjoista kohti, josta käännyimme
77 tielle ja siellä ylitimme rajan Ruotsin puolelle.
Pysähdyttiin Arvidsjaurissa tankkaamassa auton
sekä itsemme. Jatkoimme matkaa 12.40 ajoimme Luleån
kautta Tornioon, kävimme kaupassa Haaparannassa
ja syömässä Torniossa ja jatkoimme matkaa
Iisalmeen, jossa olimme klo 21.10.
|
 Saltfjelletin
tunturiylänkö.
|
 Saltfjelletin
tunturiylänkö.
|
 Norja - Ruotsi
raja.
|
Matkalla kertyi kilometrejä 3031. |